kotisivu tuloksia joukkueet säännöt kuvagalleria yhteystiedot linkit in English

Terosta ysivitosten kummi

KPV:n kasvatti, nykyisin Norjan pääsarjasssa Fredrikstadissa ammatikseen pelaava Tero Koskela on lupautunut KPV:n 95-poikien kummiksi. Tero vieraili joukkueemme harjoituksissa heinäkuussa ja samalla pojat pääsivät kyselemään Teron kuulumisia.
Tero muun muassa kannusti poikia leikkimään paljon pallon kanssa ja harjoituksissa on hänen mukaansa tärkeää, että junioreille kertyy tunnin aikana mahdollisimman paljon kehittäviä kosketuksia.
Teroa KPV-aikana valmentaneet juniorivalmentajat muistavat Teron noilta vuosilta tunnollisena harjoittelijana sekä hyvin käyttäytyvänä nuorena. Siinäkin mielessä Tero on ysivitosille esimerkillinen kummi.
Viimeisistä kuulumisistaan Tero kertoo ysivitosten nettisivuilla kerran-pari kuussa. Teron joukkueen kuulumisia voi seurata netistä osoitteessa
www.fredrikstadfk.no

Tero Koskela oli heinäkuun alussa mukana 95-poikien harjoituksissa ja samalla pojilla oli mahdollisuus kysellä Terolta kaikkea mahdollista maan ja taivaan väliltä.

Jorma Nikkanen KPV:n puheenjohtajaksi

Toimitusjohtaja Jorma Nikkanen (oik.) on KPV:n uusi puheenjohtaja. Vierellä KPV-veteraani Pekka Kuusela.

Toimitusjohtaja Jorma Nikkanen (oik.) on KPV:n uusi puheenjohtaja. Vierellä KPV-veteraani Pekka Kuusela.

Toimitusjohtaja Jorma Nikkanen (51) valittiin Kokkolan Palloveikkojen uudeksi puheenjohtajaksi seuran syyskokouksessa sunnuntaina. Nikkanen on kokkolalaiselle jalkapalloväelle tuttu hahmo, jolla on takanaan muun muassa menestyksekäs ura erotuomarina. Erotuomarivuosinaan Nikkanen tuomaroi suuren määrän SM-sarjapelejä ja mukaan mahtuu myös virallisia kansainvälisiä otteluita.

- Nälkä jalkapalloiluun on yhä kova ja tietyllä tavalla tämä oli viimeisiä hetkiä vastaanottaa tällainen tehtävä. Varmasti oli ollut helpompaa istua katsomossa arvostelemassa toisten tekemisiäkuin pistää pää tällä tavalla vadille.

- Minun on hyvä jatkaa puheenjohtajana näistä asetelmista, sillä seuraa on kehitetty vahvasti viime vuosina. Suuri kiitos siitä kuuluu niille ihmisille, jotka ovat luotsanneet KPV:n vaikeiden aikojen läpi, Jorma Nikkanen sanoo.

Yhdeksi perustehtäväkseen uusi puheenjohtaja sanoo sen, että seuralle luodaan taloudellisesti entistä vahvempi perusta toiminnan kehittämiseen.

- Päämääränä on kokkolalaisen jalkapalloilun kehittäminen kohti kansallista huippua siten, että jos kokkolalaisia pelaajia lähtee maailmalle, he lähtisivät sinne nimenomaan Kokkolasta.

Erittäin tärkeää on hänen mukaansa sekin, ettei tätä työtä tehdä ainoastaan junioritähdille.

- Jalkapalloilu on yhteiskunnallisesti tärkeää toimintaa, sillä tämä on harrastus, jossa on säännöt ja josta jokainen voi löytää paikkansa. Meidän pitää pystyä huolehtimaan myös siitä, ettei lajin harrastaminen ole kiinni perheen varallisuudesta, vaan kaikilla halukkailla lapsilla ja nuorilla olisi mahdollisuus osallistua terveeseen ja kasvattavaan toimintaan, Nikkanen sanoo.

Uuden puheenjohtajan lisäksi KPV:n johtokuntaan kuuluvat Kalle Myllykangas, Pekka Kuusela, Laila Myntti, Kuisma Hattunen, Peter Haldin, Juha Kola ja uutena lapualainen liikemies Harri Seppälä.

 

Kick it out –projektin johtaja Alison Vaughan sai muistoksi Kokkolan-matkaltaan KPV:n ysivitosten pelipaidan. Paitaa ihastelivat myös Leyton Orientin Grant Cornwell (vas.) sekä British Councilin edustaja Simon Field.

Kick it out –projektin johtaja Alison Vaughan sai muistoksi Kokkolan-matkaltaan KPV:n ysivitosten pelipaidan. Paitaa ihastelivat myös Leyton Orientin Grant Cornwell (vas.) sekä British Councilin edustaja Simon Field.

Vihreä pelipaita matkasi Englantiin

KPV:n 95-syntyneiden poikien yksi pelipaita koristaa nyt mielenkiintoista työhuoneen seinää Englannissa. Kokkolassa järjestettiin marraskuun viimeisenä viikonvaihteena kaksipäiväinen seminaari, missä käsiteltiin jalkapalloilun mahdollisuuksia yhdistää eri kansallisuuksista tulevia ihmisiä.

Englannissa on toteutettu vuosikaudet laajaa julkisuutta saanutta Kick it out –ohjelmaa, jossa muun muassa monet Valioliigan huippupelaajat ovat mukana rasismin vastaisessa toiminnassa.

Kampanjan johtaja Alison Vaughan osallistui myös seminaariin ja sen yhteydessä joukkueenjohtaja Jorma Uusitalo luovutti hänelle muistoksi joukkueen pelipaidan sekä esitteli englantilaisvieraille KPV:n ja ”ysivitosten” toimintaa.

Alison lähetti pojille sekä vanhemmille ja valmentajille lämpimät terveisensä ja toivotti kaikkea hyvää jatkossa. Alison lupasi myös vierailla joukkueen nettisivuilla tutustumassa muun muassa kesän tapahtumista kertovaan kuvagalleriaan.

Itä-Lontoon alueella toimivan ammattilaisseuran Leyton Orientin jalkapallotoiminnan kehittämisestä vastaava Grant Cornwell puolestaan esitti vihreille kutsun saapua tutustumaan tarkemmin menestyksekästä kasvatustyötä tekevän seuran toimintaan.

 

KPV on taas KPV

Kesäkuussa 2003 tapahtui merkittävä paluu normaaliin päiväjärjestykseen, kun Kokkolan Pallo-Veikot saattoi taas siirtyä tuttuun ja alkuperäiseen kirjoitusasuunsa. Eli seuran lyhenne myös virallisissa yhteyksissä on jälleen KPV ilman lyhenteen perässä viime vuodet seurannutta j-kirjainta. Asiasta päätti Suomen Palloliiton liittohallitus.

Liittohallituksen päätös on käytännössä merkki siitä, että aikoinaan velkaantuneen seuran talous on nyt hyvässä kunnossa. Alkuperäinen velkapääoma on supistunut kymmeneen prosenttiin lähtötilanteesta.

- Palloliitosta sanottiin, että lähes olemattomien velkojensa ansiosta KPV on tällä hetkellä yksi vakavaraisimmista seuroista Suomessa, velkojen lyhennysjahtia johtanut Pekka Kuusela sanoo.

 

ylös